Kutujuhlat järjestetään Tuusniemellä jo kolmannen kerran 6.-7.7.2018. Järjestämisvastuu ja tapahtuman koordinointi on toista vuotta Tuusniemen Yrittäjät ry:llä tiiviissä yhteistyössä Tuusniemen kunnan ja Tuusniemen Teollisuus Oy:n kanssa. Tuusniemen Yrittäjät ry:n pj Eerik Nissisen mukaan paikalliset yritykset ja yhdistykset ovat tapahtuman järjestelyissä vahvasti mukana.
Maalaisromantiikkaan ja huumoriin pohjautuva tapahtuma tuo kuvankauniiseen Tuusniemen Puistosatamaan nimekkäitä esiintyjiä, hyvää ruokaa ja markkinameininkiä. Perjantai-illan ohjelma rakennetaan festari-illaksi aikuiseen makuun. Pe 6.7. lavalle nousee pääesiintyjänä Virve Rostin Juhlashow. Kiertue on Finnhittien kuningattaren 60-vuotis juhlashow. Rostin mukana on yhdeksänjäseninen juhlaorkesteri. Alku- ja loppuiltaa fiilistellään Ysäribileillä kasarihelmillä höystettynä.
Lauantai 7.7. on koko perheen päivä vauvasta vaariin. Viime vuonna suuren suosion saanut leikkimielinen parikisailu Romantiikkarata saa jatkoa. Yleisö pääsee vierestä seuraamaan hauskoja tehtäviä. Iltapäivällä päälavalla nähdään myös Halavatun Papat, Rakkauden Ammattilaiset sekä päivä huipentuu naisenergiaan CatCat-duon astellessa lavalle. Alueella on iso markkinatori, lasten alue ja ruokapisteitä paikallisia Juojärven uatelismuikkuja unohtamatta.
Tapahtuman ohjelmatietoja ja sisältöä täydennetään pitkin kevättä.